Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto jakaa 68 200 euroa suomalais-norjalaiselle yhteistyölle31.05.2024 Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston Suomen jaosto on päättänyt jakaa 68 200 euroa hankkeille, jotka edistävät maiden välisiä yhteyksiä. Hallituksen päätös koskee loppuvuodelle 2024 ja alkuvuodelle 2025 jaettavia apurahoja. Suomen jaostolle saapui yhteensä 104 hakemusta, joista 47:lle myönnettiin apuraha. - ”Hakemusten taso oli jälleen korkea. Yleisten hakukriteereiden ja sihteeristön erinomaisen pohjatyön lisäksi hallitus tukeutui päätöksissään arvioihin hankkeiden vaikuttavuudesta. Tahdon kiittää kaikkia hakijoita arvokkaasta työstä Suomen ja Norjan välisten kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan siteiden vahvistamiseksi”, sanoo rahaston Suomen jaoston puheenjohtaja Eero Hokkanen. Apuraha myönnettiin esimerkiksi Suomen YK-nuorille, jotka saavat 2 000 euroa norjalaisten kollegoidensa tapaamiseen Oslossa. Helsingin kielilukio saa 2 000 euroa Pohjois-Norjan kulttuuriin, luontoon ja yliopisto-opintoihin tutustumista varten, ja Lahden Big Band saa puolestaan 3 000 euroa big band -vierailujen ja työpajojen järjestämiseen Lahden ja Ålesundin ystävyyskaupunkien välillä yhteistyössä norjalaisen Nordvest Big Band -yhtyeen kanssa. Lisäksi 19 500 euroa myönnettiin Oslossa sijaitsevalle Suomalais-norjalaiselle kulttuuri-instituutille, jonka tehtävänä on vahvistaa Suomen ja Norjan välistä kulttuurivaihtoa. Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Norjan välisiä yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa sekä lisätä maiden keskinäistä tuntemusta. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi rahasto myöntää apurahoja ja stipendejä erilaisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurielämän hankkeisiin. |