The Fal Guy oli viime viikonlopun katsotuin elokuva02.05.2024
David Leitchin ohjaama stuntmiehestä kertova toimintakomedia The Fall Guy keräsi avausviikonloppunaan 9 057 katsojaa, mikä riitti listaykkössijaan. Elokuvan pääosissa nähdään Ryan Gosling ja Emily Blunt. Elokuvan ohjaaja on ollut aiemmin stunt-näyttelijänä kymmenissä elokuvissa. Hänen ohjauksistaan parhaiten Suomessa on menestynyt yli 200 000 katsojaa kerännyt Deadpool 2 (2018). Kakkossijalle putosi kuukauden katsojalistaa hallinnut Kyllä isä osaa -elokuva. Panu Raipian ohjaama hitti jäi vain 46 katsojaa kärkipaikasta. Huhtikuun ylivoimaisesti katsotuin elokuva on kerännyt yhteensä jo lähes 189 000 katsojaa. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli varsin hiljainen ja kokonaiskatsojamäärä jäi vain 60 000 katsojaan. Tuttuun tapaan ensi-iltoja silti riitti. The Fall Guyn lisäksi top 20:ssa avasivat Luca Guadagninonin ohjaama tennismaailmaan sijoittuva romanttinen draama Challengers sijalla viisi, Anh Hung Tranin romanttinen ruokaelokuva Tie sydämeen sijalla kuusi ja Kazuhiro Furuhashin ja Takashi Katagirin ohjaama anime-vakoilukomedia Spy X Family Code: White sijalla 15. Lisäksi tositapahtumiin perustuva rikoksia ja musiikkia sisältävä Fatih Akinin ohjaama Rheingold – puhdasta kultaa keräsi 94 katsojaa 15 teatterissa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |