Hiirenloukku - TEATTERIARVOSTELU17.04.2024
Mollie ja Giles ovat nuori pariskunta, joka on avaamassa Monkswellin täysihoitolaa vanhaan perintökartanoon keskelle maaseudun rauhaa. Kun kaikki on valmista asiakkaita varten, iskee lumimyrsky ja sekoittaa suunnitelmat. Samaan aikaan radiossa poliisi tiedottaa Lontoossa tapahtuneesta murhasta, jonka tekijää etsitään. Joukko vaativia vieraita selviää myrskyn läpi kartanon lämpöön ja juuri ennen kuin lumi saartaa kartanon ja tukkii tiet, paikalle saapuu poliisi varoittamaan murhaajasta, joka on jättänyt viestin: seuraava uhri löytyy Monkswellin täysihoitolasta. Kuinka murhaaja pääsee lumimyrskyn keskeltä kartanoon? Vai onko hän jo siellä? Kuva © Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri Dekkarikuningatar Agatha Christien Hiirenloukku sijoittuu nostalgiseen 1950-luvun Englantiin. Vuonna 1952 Lontoossa ensi-iltansa saanut teos on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä, kiistaton klassikko ja teatteri-ilmiö. Vuonna 2022 näytelmä juhlisti 70-vuotista taivaltaan, jonka aikana sitä on esitetty pelkästään Lontoossa melkein 29 000 kertaa kymmenelle miljoonalle katsojalle. Kuva © Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri Näytelmän Helsingin Kaupunginteatterin lavalle on ohjannut Miika Muranen. Dekkarin rooleissa nähdään Elina Keinonen, Severi Saarinen, Sanna-June Hyde, Sauli Suonpää, Joel Hirvonen, Helena Haaranen, Santeri Kinnunen ja Risto Kaskilahti. (Teksti © Helsingin Kaupunginteatteri) Kuva © Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri Plussat:+ hyvät näyttelijäsuoritukset (erityisesti Santeri Kinnunen, Helena Haaranen ja Sauli Suonpää tekevät roolinsa loistavasti) + huikea lavastus ja huikea puvustus (loi täydellisen 1950-luvun tunnelman) sekä valo- ja äänisuunnitelu + viihdyttävä, jännittävä ja hyvin toteutettu näyttämösovitus Agatha Christien klassikkodekkarista Miinukset:- näytelmän roolitus ei valitettavasti ollut aivan onnistunut ja se vaikutti kokonaisuuteen - näytelmän toisella puoliskolla oli odotukset suuremmat, mutta valitettavasti se ei täyttänyt odotuksia (tapahtumat ja varsinkin murhaajan paljastuminen esitettiin liian nopealla rytmillä, joka vei jännityksen tunnetta pois) Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet Hiirenloukku Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 27. huhtikuuta 2024 saakka. Kesto 2 tuntia ja 30 minuuttia. Liput 24- 48 € täältä Trailerin näytelmästä voit katsoa täältä Kuva © Otto-Ville Väätäinen / Helsingin Kaupunginteatteri |