Syksyllä Petri Laaksosen "Täällä Pohjantähden alla" -juhlakiertue08.05.2024
Vuosi 2024 on laulaja-säveltäjä-lauluntekijä Petri Laaksosen juhlavuosi – ensimmäisestä levystä Täällä Pohjantähden alla (1994) tulee kuluneeksi 30 vuotta. Säännöllinen päivätyö helsinkiläisen yläasteen ja lukion musiikinopettajana sai jäädä ja monenlaiset estradit sekä levytysstudiot kutsuivat. Kuluneiden vuosien aikana ensilevyn nimikkosävelmästä onkin muotoutunut yksi keskeisimmistä lauluista kuvaamaan suomalaista mielenmaisemaa. Kuva © Pentti Poutiainen / Gramofoni Oy Monet vuodet Helsingissä asunut Petri tunnustaa lapsuuden ja nuoruuden aikaiset kotiseutunsa Varsinais-Suomessa viitoittaneen hänen elämänvalintojaan. Jo lapsena löytyi kotikonnuilta tie musiikkiharrastusten pariin saaden yhä vankempaa jalansijaa. Työura musiikin maailmassa alkoi tuntua vuosi vuodelta selkeämmältä. - "Koen olevani ennen kaikkea live-esiintyjä. Yleisön kanssa syntyy silloin välitön kontakti, joka antaa uskomattomasti voimaa minulle ja varmasti kuulijoillekin. Olen saanut elää nuoruuden unelmaani todeksi. Rakastan tätä työtä”, Petri Laaksonen herkistyy kuvailemaan. Kuva © Pentti Poutiainen / Gramofoni Oy Petri Laaksosen musiikista on muovautunut vahvaa perintöä, joka elää ja hengittää suomalaisessa kulttuurissa. Lauluihin kiinnittyy niin sydän kuin sielukin. Petri on tehnyt yhteistyötä monien tunnettujen suomalaisten artistien ja kuorojen kanssa. Panos suomalaiseen musiikkiin on merkittävä ja työ on palkittu useilla musiikkialan palkinnoilla. Lokakuun juhlakiertue tuo saleihin tuttuja legendaarisia lauluja kuten esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla, Eläköön elämä, Sata salamaa, Kaikkea hyvää, Oot voimani mun, Hyvää matkaa, Älä pelkää elämää, Meren laulua kuuntelen, Tein lasinkuultavan laulun, In Memoriam, Hyvä voittaa, Reissulaulu ja Toivo on timantti. Kuva © Pentti Poutiainen / Gramofoni Oy Petri Laaksonen on julkaissut neljätoista soololevyä, joista viimeisin, Timanttia, julkaistiin syksyllä 2022. Monet hänen levyistään on palkittu kullalla tai platinalla. (Teksti © Gramofoni Oy) TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA
|