Mielensäpahoittajan rakkaustarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva16.09.2024
Mika Kaurismäen ohjaama ja Heikki Kinnusen tähdittämä Mielensäpahoittajan rakkaustarina jatkoi odotetusti viikonlopun katsotuimpana. Toisena viikonloppuna elokuva keräsi 21 669 katsojaa eli seitsemän prosenttia vähemmän kuin ensi-iltaviikonloppunaan. Yhteensä elokuva on kerännyt jo yli 70 000 katsojaa. Listan toiseksi palasi jättimenestys Inside Out – mielen sopukoissa 2. Kelsey Mannin ohjaama yhteensä jo 355 000 katsojaa kerännyt animaatio keräsi nyt viikonloppuna 8 676 katsojaa eli yli 50 % enemmän kuin viikko sitten. Osasyinä tähän olivat mm. Finnkinon lasten sunnuntai, yksittäisten teattereiden alennuspäivät sekä edellistä viikonloppua koleampi sää. Myös muut koko perheen animaatiot kohensivat tuloksiaan huomattavasti viime viikonlopusta: Yli 257 000 katsojaa kokonaisuudessaan jo kerännyt Itse ilkimys 4 keräsi lähes kaksinkertaisen määrän katsojia edellisviikkoon nähden ja oli nyt viidenneksi katsotuin 5 728 katsojalla. Ruotsalainen Bamse ja maailman pienin seikkailu taas palasi top 20:een liki nelinkertaisella katsojamäärällä edelliseen viikkoon nähden. Lisäksi ennakoissa esitettiin vajaan kuukauden päästä ensi-iltansa saavaa Niko ja myrskyporojen arvoitusta, joka keräsi 2422 katsojaa ja oli yhdeksänneksi katsotuin. Viikonlopun ensi-illoista James Watkinsin ohjaama Speak No Evil keräsi 3629 katsojaa ja avasi seitsemäntenä. Elokuva on toissavuotisen samannimisen tanskalais-alankomaalaisen kulttisuosioon nousseen psykologisen kauhudraaman uusintaversio. Alkuperäisversio keräsi elokuvateatterikierroksella 1807 katsojaa. Sijalla kymmenen taas avasi 2153 katsojaa kerännyt Filip Hammarin ja Fredrik Wikingssonin ohjaama dokumentti Den sista resan – Viimeinen matka. Toinen ensi-illassa ollut dokumentti David Hintonin ohjaama Made in England: The Films of Powell and Pressburger keräsi vain 44 katsojaa kolmessa teatterissa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |