Se päättyy meihin oli viime viikonlopun katsotuin elokuva22.08.2024
Colleen Hooverin hittiromaaniin perustuva Justin Baldonin ohjaama Se päättyy meihin piti kärkipaikkansa. Sen viikonlopun katsojaluku oli vain 14 % pienempi kuin viikko sitten, kun muilla kärkielokuvilla pudotusta tuli yli kolmannes. Toisena jatkoi Deadpool & Wolverine, joka lähestyy 200 000 katsojan rajaa ja samalla Deadpool 2:n (2018) katsojalukua. Viikon korkein uutuus Fede Alvarezin ohjaama Alien: Romulus keräsi 11 676 katsojaa ja avasi sijalla kolme. Elokuva tuli ensi-iltaan jo viime keskiviikkona. Yhteensä sillä on katsojia 20 122. Alien-saagan uusin elokuva sijoittuu ajallisesti kaksikymmentä vuotta alkuperäisen Alien (1979) -elokuvan jälkeiseen ajanhetkeen. Neljänneksi putoava Inside Out – mielen sopukoissa 2 on ylittänyt 300 000 katsojan rajan ensimmäisenä ulkomaisena ja kolmantena elokuvana ylipäätään tänä vuonna. Agnieszka Hollandin ohjaama paljon huomiota kerännyt puolalaiselokuva Green Border keräsi kolmessakymmenessä teatterissa 579 katsojaa ja avasi sijalla yksitoista. Intialainen Stree 2 taas keräsi kuudessa teatterissa 432 katsojaa. Vuoden 1975 australialaisen elokuvan merkkiteos, Suomessa vuonna 1981 ensi-iltansa saanut, Peter Weirin ohjaama Huviretki hirttopaikalle tuli uusintaensi-iltaan. Elokuva keräsi nyt viikonloppuna 268 katsojaa ja oli 16. katsotuin. Lisäksi viidessä teatterissa esitettin Manamin levittämää intialaiselokuvaa Thangalaan, joka keräsi 77 katsojaa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |