Kalevalasta tehtävän suurelokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa Nurmeksessa22.08.2024
Suomen kansalliseepoksesta Kalevalasta tehtävä elokuva Kalevala: Kullervon tarina on ohjaaja Antti J. Jokisen vuosikymmenten unelma. Jokisen ja Jorma Tommilan käsikirjoittaman historiallisen draamaelokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa Pohjois-Karjalan Nurmeksessa, Bomban alueella. Elokuvan pääosissa ovat Elias Salonen ja Eero Aho. Suomen kansalliseepoksesta Kalevalasta ei ole aiemmin tehty pitkää elokuvaa. Kalevala: Kullervon tarina on Elias Lönnrotin uuden painoksen inspiroima historiallinen draama, joka käsittelee armoa, merkityksellisen elämän kaipuuta ja itsensä löytämistä sekä koston, mutta myös oman perheen rakastamisen teemoja. Elokuvan selkärangan muodostavat puhdas suomalainen luonto, vanhanajan heimosota, muinaiset myytit ja kalevalainen mytologia. Eero Aho ja Elias Salonen. Kuva © Tiia Öhman / Reelmeadia Oy Kullervon tarinan pääosassa nähdään Elias Salonen. Kullervon rooli on Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2022 valmistuneelle Saloselle ensimmäinen pitkän elokuvan pääosarooli. Hän on aiemmin tullut suurelle yleisölle tutuksi erityisesti tv-sarjoista Piiritys ja Aikuiset, joista ensimmäisestä hän voitti Kultaisen Venlan. Salonen on myös näytellyt elokuvissa Toiset tytöt ja Kerron sinulle kaiken. Antti J.Jokinen. Kuva © Antti Rastivo
- ”Minulle on myös tärkeää, että elokuva pystytään toteuttamaan autenttisesti Pohjois-Karjalassa. Erityinen kiitos PKO:lle, jota ilman elokuvan pääkuvauspaikka ei olisi Bomba. Kiitos myös Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle elokuvatuotannon tukemisesta", Jokinen päättää. - "Kullervo on elokuva-aihe, jossa peruskivenä ovat suomalaisuuden keskeisimmät asiat: kulttuuriperintömme Kalevalasta, Pohjois-Karjalan puhutteleva luonto ja vahva tarina, joka syväluotaa suomalaisen sielun! Tämä Kullervon tarina on meille elokuvantekijöille ainutlaatuinen mahdollisuus tuoda suuren yleisön tietoon tämä hurja ja koskettava tarina. Tuotantona tämä elokuva tuo yhteen monien mukana olevien elokuvantekijöiden pitkäaikaisen unelman nähdä kansalliseepokseemme perustuva elokuva suurella kankaalla." "Kullervon tarina on jatkumoa Pohjois-Karjalassa tehdyille av-tuotannoille. Maakuntaliiton elokuvatuotannoille myöntämät tuet ovat maakuntaohjelman mukaista luovien alojen edistämistä ja toimialan kehittämistä maakunnassa", Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen sanoo. Kalevala: Kullervo -elokuvan vastaava tuottaja Yaba Holst, SF Studios: - "Olemme ylpeitä siitä, että SF Studios on mukana tuomassa tätä voimakasta kansallista tarinaa elokuvayleisölle. Odotamme elokuvaa jännityksellä ja sille on paljon odotuksia. Tähänastinen työ yhdessä ReelMedian ja Antti Jokisen kanssa on ollut vaikuttavaa ja lupaa, että valkokankaille on tulossa ainutlaatuinen elokuvakokemus."
Elokuva tehdään yhteistyössä SF Studiosin, Suomen elokuvasäätiön ja Yleisradion kanssa. Rahoittajina toimivat lisäksi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa PKO, Nordisk Film & TV Fond ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. |