Timo Lassy saa Pori Jazzin Vuoden taiteilija -palkinnon 202405.07.2024
Saksofonisti Timo Lassy on valittu Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi vuonna 2024. Lassya kuullaan Kirjurinluodon konserttipuistossa torstaina 18.7. Lassy-Eskola: Nordic Stew -yhtyeen kanssa. 57. kansainvälinen Pori Jazz -festivaali järjestetään 12.–20.7.2024. Kuva © Sebastian Hiemann Timo Lassy on kuulunut maamme arvostetuimpiin ja työllistetyimpiin muusikoihin jo vuosia. Omien yhtyeidensä ohella hänet muistetaan myös U-Street All Starsin ja The Five Corners Quintetin jäsenenä. Lassyn levy Moves palkittiin Emma-gaalassa vuoden 2018 jazzalbumina. Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon hän sai vuonna 2020. Timo Lassy on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta vuonna 2005. Opintojensa aikana hän opiskeli vuoden myös Amsterdamin konservatoriossa. Valintaperusteluissaan Pori Jazz toteaa, että saksofonisti Timo Lassy on urallaan näyttänyt, miten pohjoisesta Suomesta tuleva muusikko voi olla aina ajan hermolla. Lassyn eri kokoonpanot ovat lähes poikkeuksetta olleet yleisön suosikkeja ja myös laajentaneet kuulijakuntaa perinteisen jazzyleisön ulkopuolelle. - "Timo Lassyn musiikki on samanaikaisesti taiteellisesti laadukasta ja laajaan yleisöön vetoavaa. Karismaattinen tenorisaksofonisti ottaa lavan haltuun, oli kyseessä sitten mikä tahansa hänen kokoonpanoistaan," sanoo Pori Jazzin taiteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jari Perkiömäki. Pori Jazzissa Timo Lassya kuullaan muun muassa Kirjurinluodon konserttipuistossa torstaina 18. heinäkuuta. Silloin Lassy yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan kanssa esittelee uuden yhtyeensä Nordic Stew, jonka musiikissa suomalainen jazz yhdistyy New Orleansin rikkaaseen musiikkitraditioon. Pori Jazz -festivaalin pääkonserteissa 18.–20.7. esiintyvät mm. Pet Shop Boys, Jason Derulo ja Krafwerk. Jazzgenren huippunimiä festivaalilla ovat mm. Al Di Meola, Joshua Redman ja Myra Melford. Maksullisten konserttien liput ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa kautta maan, ja tuttuun tapaan Pori Jazzissa on myös laaja pääsymaksuton konserttiohjelmisto. Festivaalin monipuoliseen ohjelmatarjontaan voi tutustua verkkosivuilla osoitteessa porijazz.fi |