Vuoden paras taidekirja on Maria Matinmikon teos "Valohämy - taide, maisema ja maailmanloppu"15.06.2024
Maria Matinmikon teokselle Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu (Parvs & Siltala, 2023) myönnettiin Eliel Aspelin -palkinto vuoden 2023 parhaana taidekirjana. Kilpailussa kunniamaininnan sai myös Parvs-kustantamon julkaisema teos Helsinki graffiti (toim. Anne Isomursu & Tuomas Jääskeläinen). Kilpailuun osallistui 30 vuonna 2023 julkiastua taidekirjaa. Otteita tuomariston palkintoperusteista:Maria Matinmikko: Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu”Teoksen nimi Valonhämy eli italiaksi chiaroscuro viittaa Rembrandtin ajan maalaustaiteessa valon asteittaiseen, mutta suhteellisen jyrkkään liukumiseen varjoksi. Tekstit ovat kokoelma runoja, tarinoita ja lyhyitä esseitä, mutta mitä enemmän niihin syventyy, sitä enemmän ne alkavat muistuttaa mosaiikkimaista, taiteellista pamflettia. Sidotussa teoksessa sidontalangat on jätetty kauniisti näkyviin, mutta teoksen sisältö haastaa lukijansa etsimään sen sisäisen langan päätä yhä uudestaan. Ehkä juuri siksi teos houkuttelee tarttumaan itseensä kerta toisensa jälkeen. Se ei ole tyypillinen sohvapöytää koristava taidekirja, vaan teos, jota voi kantaa helposti mukana käsilaukussa ja lukea vaikka metrossa tai ulkona rantakallioilla.” Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu Helsinki graffiti”Vuonna 1998 ilmestynyt Helsinki graffiti oli Helsingin vaihtoehtokulttuuripiireissä juhlittu kulttikirja – – Niinpä oli suorastaan kulttuuriteko saattaa tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä, upeasti kuvitettu ja taitettu teos uudelleen yleisön saataville. Viime vuonna ilmestyneeseen 25-vuotisjuhlapainokseen on lisätty 60 uutta kuvaa, jotka edustavat kuitenkin kaikki alkuperäistä tarkasteluaikakautta eli vuosia 1984–1998. On kiinnostavaa lukea myös taiteilija Egsin ja Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäen ajatuksia graffitikulttuurin matkasta tähän päivään. Teos houkuttelee tutkimaan paitsi itse graffiteja, myös mennyttä 1980–1990-lukujen kaupunkikuvaa, joka kuvissa pääsee kiehtovasti esiin. Joskus kauneus on silmiemme edessä, mutta oivallamme sen arvon vasta, kun se on jo kadonnut.” Helsinki graffiti Vuoden 2024 palkintoraadissa toimivat Hämeenlinnan seudun taideyhdistyksen pj. Pia Kaulio, toimittaja Riikka Happonen sekä Hämeenlinnan kameraseuran pj. Anita Lehtonen. |