Tove Jansson tunsi olevansa ennen kaikkea maalari - Janssonin elämästä kertova näyttely avautuu Muumimuseossa

19.04.2024

Tove Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta liputetaan sekä hänen että suomalaisen taiteen kunniaksi.

Jansson oli taidemaalari, kuvittaja, pilapiirtäjä, kirjailija ja sarjakuvataiteilija. Etenkin muumihahmot ovat tehneet Janssonista kansainvälisesti tunnetun, mutta Jansson itse tunsi olevansa ennen kaikkea taidemaalari.

Taiteilijaelämää-näyttelyn keskiössä on Tove Janssonin monipuolinen, usein muumikuvitusten varjoon jäänyt ura. 

Öljymaalaus, jossa pöydällä simpukankuori ja muita esineitä.

Tove Jansson: Simpukka-asetelma, 1960. Öljy kankaalle.

Kuva ©  Tampereen taidemuseo

Pitkän uransa aikana Tove Jansson teki runsaasti kuvituksia, maalauksia, pilapiirroksia ja sarjakuvia sekä kirjoitti kirjoja. Janssonille itsensä ilmaiseminen kirjoittamalla oli hyvin luontevaa. Hän oli myös ahkera kirjeiden kirjoittaja.

Näyttelyssä on esillä monipuolinen kattaus kuvituksia, maalauksia ja esineistöä Janssonin uran eri vaiheilta, myös muutamia ennennäkemättömiä teoksia.

Tove Janssonista kertova näyttely avautuu Muumimuseossa 20.4.2024 |  Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo

Tove Jansson ateljeessaan 1956. 

Kuva © Lehtikuva / Reino Loppinen

Jansson syntyi taiteilijaperheeseen, jonka arki ja arvot loivat perustan hänen taiteessaan näkyvälle filosofiselle elämänkatsomukselle. Kotialbumeista löytyneet valokuvat kuvaavat opiskelijaelämää, uraa taidemaalarina, nuoruuden ihmissuhteita sota-ajan boheemeissa taiteilijapiireissä sekä Janssonin elämän suurta rakkautta Tuulikki Pietilään (1917–2009).

Tove Jansson oli rohkea oman tiensä kulkija taiteilijana, ihmisenä ja naisena.


Muumimuseon tuottama näyttely on toteutettu yhteistyössä Moomin Characters Oy Ltd:n kanssa.


Taiteilijaelämää – Tove Jansson
20.4.2024–18.5.2025
Muumimuseon Observatorio

Historia - Muumit

03.05.2024ABREAU julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Einin tulevan albumin kolmas single "Tää kaikki olis voinut olla sun" julkaistu
03.05.2024Eurovision laulukilpailu rakensi uuden mobiilisovelluksensa suomalaisella No Code -alustalla
03.05.2024David Nichollsin hellänkirpeä romaani ensikohtaamisista ja toisista mahdollisuuksista
03.05.2024Walesin prinsessa Catherinen ensimmäinen elämäkerta julkaistaan suomeksi heinäkuussa
03.05.2024Tessa Hadleyn romaani on herkkävireinen kuvaus pysähdyttävästä surusta, katkerista muistoista ja salatuista tunteista
03.05.2024Presidentti Stubbista julkaistu virallinen valokuva
03.05.2024Tomi Saario julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Jesse Kaikuranta tekee musiikillisen täyskäännöksen
03.05.2024KUUMAA julkaisi uuden albumin

Siirry arkistoon »