Britannian albumilistan kärkinimi The Libertines Turkuun

17.04.2024

Kesärauha festarit — Lena Blankenstein-Holmström

Turun Linnanpuistossa 7.–9. kesäkuuta juhlittavan Kesärauhan ohjelmisto vahvistuu, kun perjantain pääesiintyjäksi on kiinnitetty The Libertines. Aiemmin julkistettujen pääesiintyjien 070 Shaken ja Slowdiven rinnalla esiintyvä The Libertines on tällä hetkellä Britannian albumilistan kärjessä.

Festivaalin päiväkohtainen ohjelma on julkaistu ja nykyiset lippuhinnat ovat voimassa 30.4. saakka.

The Libertines tähdittää Kesärauhan perjantai-iltaa.

Kesärauhassa päästään nauttimaan englantilaisen 2000-luvun alun indierock-sensaation The Libertinesin keikasta, sillä bändi saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen 7. kesäkuuta. The Libertines julkaisi huhtikuun alussa neljännen albuminsa All Quiet On The Eastern Esplanade, joka päätti yhtyeen pitkän julkaisutauon.

Uutuusalbumi on lyhyessä ajassa kerännyt osakseen runsaasti arvostelumenestystä ja kohosi julkaisuviikollaan Britannian albumilistan ensimmäiselle sijalle. Vahvan comebackin tehnyt yhtye tähdittää Kesärauhan perjantai-iltaa ja luvassa on uuden materiaalin lisäksi taattuja The Libertines-hittejä kuten Don't Look Back Into Sun ja Can't Stand Me Now.

Kolmen päivän aikana Kesärauhassa nähdään yli 60 artistia, kuten shoegaze- ja dream pop -legenda Slowdive, yhdysvaltalainen 070 Shake, ranskalainen elektronisen musiikin yhtye Acid Arab, soft rock-yhtye Infinity Song, afrobeatsin nouseva nimi Libianca ja vaihtoehtoinen K-pop -kollektiivi Balming Tiger. Myös moderni elektroninen musiikki ja historiallinen miljöö kohtaavat, kun isolla linnan sisäpihalla nähdään muun muassa Sofia Kourtesis, Franc Moody ja Darude. Kesärauhan kaikki lipputyypit ovat myynnissä ja lippujen hinnat nousevat 1.5. alkaen. 

KESÄRAUHA 7.-9.6.2024
Linnanpuisto, Turku


070 Shake, Slowdive, The Libertines, Acid Arab, Alma, Antti Autio, Arppa, Balming Tiger, Infinity Song, Jesse Markin, JJylli & Kuoppis - Music Of Kingston Wall, Kuumaa, Lauri Haav, Libianca, Pehmoaino, Pariisin Kevät, Ursus Factory, Vesta, Aavikko, Alma Alanko, Augustine, Bee, Boko Yout, Bämä, Deki Alem, Eevil Stöö, Emma & Matilda, Good Boys, Huora, Iisa, Jaakko Kulta, Joalin, Lasten Hautausmaa, Lempi Elo, Lyyti, Markus Krunegård, Melo, Mikko Joensuu, Rebekka Holi, Rättö & Lehtisalo, Saimaa, Sonia, Stepa, Stuzzi, Tinyhawk & Bizzarro, Viitasen Piia, Ville Ahonen, Windows95man, Yeboyah

ELEKTROLINNA: Sofia Kourtesis (DJ), Franc Moody (DJ), Darude, DJ hapan korppu, Irene Kostas (DJ), Malla (DJ LIVE), Miia Magia (DJ), Modem (LIVE), Nightradio (LIVE), Viidakko on massiivinen: DJ:t Infekto & Pistolero + erikoisvieras DJ ATI, Virta (LIVE), Wellness Center (DJ)



Liput: 

1 pv 105€ (1.5. alkaen 109 €)

2 pv 139€ (1.5. alkaen 149 €)

3 pv 169€ (1.5. alkaen 179 €)

 lippu.fi/kesarauha

Kesärauha festarit — Lena Blankenstein-Holmström

03.05.2024ABREAU julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Einin tulevan albumin kolmas single "Tää kaikki olis voinut olla sun" julkaistu
03.05.2024Eurovision laulukilpailu rakensi uuden mobiilisovelluksensa suomalaisella No Code -alustalla
03.05.2024David Nichollsin hellänkirpeä romaani ensikohtaamisista ja toisista mahdollisuuksista
03.05.2024Walesin prinsessa Catherinen ensimmäinen elämäkerta julkaistaan suomeksi heinäkuussa
03.05.2024Tessa Hadleyn romaani on herkkävireinen kuvaus pysähdyttävästä surusta, katkerista muistoista ja salatuista tunteista
03.05.2024Presidentti Stubbista julkaistu virallinen valokuva
03.05.2024Tomi Saario julkaisi uutta musiikkia
03.05.2024Jesse Kaikuranta tekee musiikillisen täyskäännöksen
03.05.2024KUUMAA julkaisi uuden albumin

Siirry arkistoon »